Taidan olla jonkin sortin hamsteri. Ainakin siinä mielessä, että minun on jokseenkin vaikea heittää pois käyttökelpoista tavaraa. Usein noissa käyttökelpoissa esineissä on kuitenkin se huono puoli, että elämän jäljet jo näkyvät niissä. Niin oli myös neljän tuolirumiluksen kanssa. Istuinosa oli rumanruskea puukuosineen ja selkänojan ja jalkojen musta maali oli paikkapaikoin kovin kulahtanut. Ja muutenkin tuo tummansynkeä yleisilme oli kaikkea muuta kuin kaunista.

Tarvitsin kuitenkin ompeluhuoneeseeni tuolin. Ensin hieman hiontatyötä ja tuoli on valmis uuteen asuun. Maalasin tuolin ensin kauttaaltaan valkoiseksi pariin kertaan. Selkänojan pystypinnat maalasin hempeän vaaleanpunaiseksi. Vaaleanpunainen on lempivärejäni ja tämä tuoli tuli yksin minun käyttööni. Saman vaaleanpunaisesta pilkkukankaasta tein tuoliin vielä istuinpehmusteen ja rusetin taakse. Oikein tyttömäistä.

Tämä homma tuli tehtyä jo jonkin aikaa sitten ja tuoli onkin sekä palvellut ja ihastuttanut minua monena päivänä. Nyt hamsterin kätköissä onkin vielä ne kolme rumaa tuolia. Mieleeni tulikin tehdä niistä jokaisesta oma persoonallinen yksilönsä. Pikku piristysruiskeita päivään. Ei kai kaikkien tarvitse olla samasta muotista…

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: