Tähän aikaan vuodesta kasvimaat pursuavat keasäkurpitsoja. Jos alkaa jo vatsa olemaan turhankin täynnä kesäkurpitsaruokaa, niin tässä hyvä vinkki, mihin kurpitsaa voi käyttää. Tämä hillo vie kielen mennessään ja sopii moneen, kakun täytteeksi, lettujen kanssa, paahtoleivälle tai vaikka aamupuuron auringoksi.

1 kg kesäkurpitsaa

3 sitruunaa

1/2 hillosokeria

1/2 dl vettä

Kuorin ensin kurpitsan ohuesti perunankuorimaveitsellä ja pilkoin sen palasiksi. Jos on jo kovin iso kurpitsa ja sisällä siemeniä, niin pahinta siemenosaa voi ottaa pois. Minun kurpitsassani oli pieniä siemeniä, mutta annoin niiden jäädä. Kuoriminenkaan ei ole pakollista, vihreä kuori vaikuttaa lähinnä hillon väriin.

DSC05029
Sitruunaa mauksi.

Kattilan pohjalle laitoin noin puoli desiä vettä, jotta palaset eivät palaisi pohjaan. Höyrystelin paloja pehmeäksi noin 15 min. Aika riippuu niin palasten koosta, mutta sitten kuin tuntuvat pehmeiltä, niin ovat valmiita. Kaadoin hiukan nestettä pois kun palaset olivat valmiita. Neste kannattaa kaataa talteen, jos haluaakin hillosta löysempää, niin on mistä lisätä.

Sitten soseutin palaset sauvasekoittimella. Pesin sitruunat ja raastoin kahdesta keltaista kuorta. Vain keltaista, sillä valkoinen osuus sen alla on kitkerää. Kaikista sitruunoista puristin mehut.

Kurpitsasoseeseen lisäsin hillosokerin ja sitruunan mehun ja kuoren ja keittelin noin 10 minuuttia. Keittämisen jälkeen hillon on hyvä antaa jäähtyä puolisen tuntia. Hillon väriin vaikuttaa tietysti kesäkurpitsa, nyt käytin keltaista kurpitsaa.

DSC05032
Kansia odotellessa.

Meiltä nyt sattuu löytymään tällä hetkellä pieniä vauvanruokapurkkeja, joten purkitin hillon niihin. Lapset maistoivat ja hyväksi totesivat. Ja vinkkinä voin kertoa, että jos perheestä löytyy “Yök, en syö kesäkurpitsaa”-henkilö, voi tämän hillon esitellä hyvällä omallatunnolla sitruunahillona ja maistattaa. Takuulla nekin, jotka eivät kesäkurpitsasta pidä, tykkäävät tästä, jos vain sitruuna maistuu. Todella hyvää.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: