DSC05810
Mausteita ja puolukkaa.

Minä en kyllästy joulukakkuihin. Niitä pitääkin saada pitkin joulukuuta, pelkkä joulun pyhien aika ei riitä. Onneksi joulukakkuja on niin monenlaisia, että kyllästymään ei pääse. Tässä kakussa on pieni pilkahdus joulunpunaista ja pieni kirpeys makeuden seassa, puolukkaa.

Kakku on maailman helpoin tehdä ja ei vie paljon aikaa.

5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sokeria,  1 1/2 tl soodaa, 1 tl neilikkaa, 2 tl kanelia, 2 tl inkivääriä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.

100 g voita sulana, 3 dl maitoa, 1 kananmuna, 1 1/2 dl puolukkasurvosta

Lisää kuiviin aineisiin loput aineet ja sekoita tasaiseksi seokseksi.

 

DSC05808
Taikina on melko löysää velliä.

Voitele kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Taikina on melko löysää, mutta niin sen kuuluukin olla. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti, minun uunissani se kypsyy vajaassa tunnissa. Kakun kypsyyttä voi kokeilla tikulla, kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa.

Kakun on hyvä antaa levähtää hetki vuoassaan, ennen kuin se kumotaan.

DSC05813
Makea lumihuntu.

Vielä kun kakun päälle tomuttaa tomusokerista lumisen hunnun, näyttääkin se aivan jouluiselta. Ja jos puolukat survoo aivan hienoksi, edes lapset eivät huomaa niitä, eli kakku on loistavan hyvää vaikka puolukan kirpeys pelottaisikin. Puolukkaa rakastava taas jättää survoksen “huonosti survotuksi”, niin kirpeys löytyy kokonaisista marjoista.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: