Karkkipaperipussukka
Vuorelliset karkkipaperipussukat.

Karkkipaperipussukoita voi tehdä monella tapaa. Jos pussukan haluaa tehdä oikein hyvin ja kestäväksi, on se melkoisen suuritöinen ja vaatii hieman ompelutaitoa ja kärsivällisyyttä. Toisaalta, jos tahtoo vain kokeilla pussukan tekoa ja on valmis tinkimään sen käyttöiästä, niin on helpompikin keino saada valmis pussukka. Helpon tavan tarveaineet myös useimmilta löytyy jo kotoa. Tässä seuraa ohje molemmilla tyyleillä.

karkkipaperipussukat
Karkkipaperipussukka ja toinenkin.

Karkkipaperit silitetään suoriksi kahden pisteen lämmöllä. Kannattaa pistää leivinpaperi niin karkkipaperin alle kuin päällekin. Alla oleva suojaa silityslautaa sokeritahroilta ja yllä oleva estää paperia tarttumasta rautaan. Parhaimpia ompeluun ovat vahapintaiset paperit, kuten Marianne ja Pihlaja. Foliomaiset  ohuet kuten Geisha, Julia ja Fazerin sininen ovat vähän hankalampia käsitellä, mutta kaikista voi ommella. Ja käyttää voi myös isompia kääreitä, kuten suklaalevyjen kääreet.

Ensin se helppo tapa: Vuoreton pussukka kontaktimuovilla

Tarvitaan karkkipapereita, kontaktimuovia, pala kangasta (mielellään joustamatonta puuvillakangasta, vaikka pala vanhasta lakanasta) ja vetoketju.

DSC07436
Yhden pussukan paperit. Kahdesta keskimmäisestä tulee pohja. Toisen reunan paperit ovat eri päin kuin muut, jotta valmiissa pussukassa tekstit olisivat oikein päin.

Mitataan kuinka suuri pala kontaktimuovia tarvitaan. Näppärä pikkupussukka tulee kun laittaa kaksi karkkipaperia rinnakain (Esim. Pihlaja-karkeilla leveyttä tulee silloin  2 x 8,5 cm=17 cm. Jos tahtoo pussukalle leveän pohjan viidestä karkkipaperista saa tarpeeksi korkeutta (Pihlajalla 5 x 6,5 cm= 32,5 cm.) Tällöin sivuista tulee kahden karkkipaperin korkuisia ja yksi paperi tulee pohjaksi. Jos haluaa, että pussukka ei ole pohjalta leveä, neljän karkkipaperin korkeus on hyvä. Kontaktimuovia tarvitaan pala, joka on joka reunalta noin sentin leveämpi kuin papereiden vaatima tila. Vähän kuin kirjaa päälystäisi, vähän isompi pala pitää muovista leikata.

DSC07469
Karkkipaperit liimataan kontaktimuoville oikea puoli liimaan kiinni.

Karkkipaperit liimataan muoville oikea puoli kiinni liimaan. Samalla asetellaan kuviot kohdalleen jos tahtoo, minä yritin saada ehjiä ketunnaamoja. Liimasin papereita niin, että kolmessa kerroksessa ne olivat samoinpäin ja kaksi viimeistä kerrosta eripäin. Katso kuvasta. Tällä tavalla liimaamalla valmiissa pussukassa molemmilla sivuilla ketut ovat oikein päin.

DSC07470
Kontaktimuovi liimataan reunakaistaleiden avulla kankaalle ja kaikki kerrokset tikataan kiinni toisiinsa.

Kankaasta leikataan kontaktimuovin kokoinen pala ja muovi liimataan ylimääräisen sentin reunuksen avulla kankaaseen. Nyt on hyvä ommella muutamilla tikkauksilla kaikki kolme kerrosta yhteen, sillä kontaktimuovi ei tartu hurjan tiukasti papereihin ja käytössä paperit voivat lähteä irtoamaan. Minä ompelin koneella tikkaussaumat pitkittäin aina papereiden reunan kohdille.

DSC07472
Vetoketju ommellaan lyhyelle sivulle.

Nyt ommellaan vetoketju. Vetoketju oikea puoli laitetaan “pussukkakankaan” oikeaa puolta vasten ja ommellaan kiinni. Samoin toinen sivu. Pidä vetoketju auki, niin pussukan kääntäminen onnistuu myöhemmin.

DSC07473
Sivusaumat ommellaan.

Sitten ommellaan pussukan sivusaumat. Ompele myös vetoketjun yli, niin se pysyy nätisti. Nyt on valmiina litteäpohjainen pussukka, jonka sivut koostuvat neljästä karkkipaperista, kaksi rinnakain ja kaksi päälekäin.

DSC07475
Käännä pussukan kulma niin, ettäsivusauma tulee keskelle. Ompele sauma vähän matkan päähän kulmasta ja leikkaa pikkukolmio pois.

Minä tahdoin leveän pohjan omaan pussukaani ja laitoin viisi paperia päällekäin. Leveä pohja saadaan taittamalla pussukan kulmat toiseen suuntaan ja ompelemalla ja leikkamalla pois kolmiot kulmista.

Sitten pussukka käännetään. Ja valmista tuli.

DSC07481
Leveäpohjainen pussukka.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten se haastavampi tapa: Vuorellinen pussukka kristallimuovilla

Tarvitaan karkkipapereita, liimaharsoa, kangasta karkkipapereiden alle ja vuoriksi, kristallimuovia ja vetoketju

DSC07451
Karkkipaperit kiinnitetään liimaharson avulla tukikankaalle, joka on hieman karkkipapereita isompi.

Valitaan sopiva määrä karkkipapereita, esimerkiksi edellä mainitusti 2 x 5 paperia ja leikataan niiden vaatiman tilan kokoinen pala liimaharsosta. Isossa Geisha-pussukassa (3 x 5) on valmiina leveyttä kolmen paperin verran ja korkeutta kahden karkkipaperin verran. Pohja vie yhden paperin. Huomaa taas, että toisen sivun karkkipapereissa teksti on eri suuntaan. Liimaharsossa on toisella puolella leivinpaperi ja toisella puolella liimapinta. Karkkipaperit silitetään liimapinnalle oikeaan järjestykseen kuvapuoli ylöspäin. Tämän jälkeen leivinpaperi poistetaan varovasti ja karkkipaperilaatta silitetään kiinni tukikankaalle. Kankaan on hyvä olla joka reunalta noin sentin leveämpi, reunus toimii saumanvaroina ompelussa. Ompele nyt päälitikkauksia, jotka varmistavat karkkipapereiden paikallaan pysymisen.

DSC07452
Kristallimuovsta ja vuorikankaasta leikataan samankokoiset palat.

Kristallimuovista leikataan tukikankaan kokoinen pala, samoin vuorikankaasta. Nyt ommellaan vetoketju. Aseta osat päälekäin seuraavasti. Alle karkkipaperikangas kuvapuoli ylöspäin, kristallimuovi, vetoketju oikea puoli alaspäin ja vuorikangas oikea puoli alaspäin.

DSC07453
Päälikangas, kristallimuovi, vetoketju ja vuorikangas.

Nuppineuloja tulee käyttää harkiten, jokainen pisto kun jää pysyvästi kristallimuoviin. Samasta syystä työn purkaminen, jos ompelu epäonnistuu, on ikävää, ompelukonekin  kun jättää pysyvät reijät. Siispä maltilla ja harkiten. Vetoketjun toinen sivu ommellaan karkkipaperikankaan toiseen päähän laittaen osat samaan järjestykseen. Kannattaa katsoa, että muovi menee suoraan ja hyvin, sillä se vääntää pussukkaa kieroon hyvin helposti. Muistathan jättää vetokejun auki, että kääntäminen onnistuu.

DSC07454
Ompele sivusaumat. Jätä kääntöaukko siihen missä sakset ovat.

Nyt ommellaan sivusaumat. Ompele ensin päälikangaspussukan saumat. Jätä pieni väli ( n. 5 mm) ennen vetoketjua ompelematta, niin vetoketju menee kivasti. Ompele myös vuoripuolen sivusaumat, mutta jätä kääntöaukko toiseen sivuun. Kääntöaukko saa olla melko iso, pienessä pussukassa melkein koko sivun verran, sillä jäykkä kristallimuovi on suhteellisen hankala kääntää toisinpäin.

DSC07478
Taita kulmat toisinpäin ja ompele ja leikkaa pieni kolmio kärjestä pois.

Kulmien kohdalla pätee sama kuin edellisessä ohjeessa. Jos haluaa pussukalle leveän pohjan, kulmista pitää ommellaja leikata pienet kolmiot pois. Minä tykkään tästä, niin ulkonäöllisesti kuin käytänöllisistä syistä. Pussukasta tulee tilavamman oloinen ja se pysyy pystyssä.

DSC07456
Vuoressa oleva kääntöaukko ommellaan umpeen.

Sitten pussukka käännetään ja vuoressa oleva kääntöaukko ommellaan umpeen.

DSC07457
Valmis pussukka.

 

Join the Conversation

2 Comments

  1. Onko tämä kontaktimuovi samaa kuin kirjanpäällystysmuovi? Minusta sen käsittely on ainakin kirjoja päällystäessä ollut hankalaa. Ehkä se tässä työssä onnistuisi paremmin. Ompelijana kyllä olen kyllä taitava.

    Like

    1. Kontaktimuovilla tarkoitan juuri kirjanpäällystysmuovia. Siinä on omat hankaluutensa. Tuossa kristallimuovissa ei ole mitään liimaa. Sen hankaluus on vain liukkaus ja jäykkyys. Mutta sillä saa kauniita pussukoita.

      Like

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: