Luukku numero 7

DSC07154
Joulukuun seitsemäs.

Piparit on minulle se joulun maku numero yksi. Tämä kakku on melkoisen piparinen ja se kuuluukin meidän suosikkeihin ihan ympäri vuoden. Toisekseen se on äärettömän helppo tehdä. Onnistuu joa kerta varmasti.

Juhlaan sopivan siitä saa kun kuorruttaa sen haluamallaan tavalla ja heittää päälle vielä koristeita. Tosin meillä lapset pyytää kuorrutetta ihan arkenakin, on kuulema parasta. Minä pidän kyllä enemmän kakusta kuorrutteen alla.

 

 

 

DSC08351
Joulun makua kakussa.

AINEKSET:

2 munaa

3 dl sokeria

175g sulatettua voita

1 tlk kermaviiliä

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl kaardemummaa

2 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1/2 tl neilikkaa

DSC08366
Kahvia kans.

Munat ja sokeri sekoitetaan puuhaarukalla. Joukkoon lisätään sulatettu voi ja kermaviili. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja ne lisätään taikinaan. Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paistetaan 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Kypsyyttä voi kokeilla tikulla.

Kuorrutteeksi voi laittaa sulaa suklaata, tomusokerikuorrutetta, mokkakuorrutetta, ihan mitä mieli tekee.

 

 

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: