DSC09242
Valmiita piiraita.

Sadepäivä on sopiva leipomiselle. Tänään valmistui lihapiirakoita ihan uunissa paistaen. Useinhan nämä uppopaistetaan rasvassa, mutta näikin voi tehdä. Vähän kevyempi vaihtoehto.

Kuoritaikinaan tulee:

5 dl vettä tai maitoa (pistin 2 vettä/3 maitoa)

1 1/2 pussia kuivahiivaa

2 tl suolaa

1 rkl siirappia

4 dl grahamjauhoja

7 dl vehnäjauhoja

1/2 dl öljyä

DSC09238
Reilusti täytettä pohjalle.
DSC09239
Reunat painellaan haarukalla.

n. 40 asteiseen liemeen lisätään suola, siirappi ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Lisätään loput jauhot ja öljy ja jätetään taikina liinan alle kohoamaan.

Kun taikina kohoaa, valmistetaan täyte. Ja tähänhän ei varsinaista sääntöä ole, kun tekee sellaisen täytteen, joka itsessään maistuu hyvälle, niin hyvälle se maistuu kuorenkin sisällä.

DSC09240
Voidellaan munalla ennen uuniin menoa.
DSC09241
Hyvää oli.

Minun täytteessäni oli suolavedessä kypsäksi keitettyä riisiä, jauhelihaa, joka oli maustettu grillimausteella melko voimakkaasti, reilusti sipulia, jonka haudutin kypsäksi jauhelihan kanssa. Lisänä oli vielä karkeaa porkkanaraastetta, joka myös sai pehmetä paistinpannulla jonkin aikaa. Väliinhän voi laittaa mitä vaan, vaikka pelkkiä kasviksiakin. Nyt  mieli teki lisätä kesäkurpitsaa, mutta eipä ollut ja ostamaan en viitsinyt lähteä. Pieni määrä kasvista antaa makua, eikä häiritse lihansyöjääkään.

Kaulitsin kohonneesta taikinasta noin 1/2 cm levyä, josta otin kulholla pyöreitä palasia (halkaisija oli n. 16 cm.). Reilusti täytettä palaselle ja suljetaan. Kun reunan kostuttaa vedellä ja vielä painelee haarukalla niin kyllä ainakin minulla kiinni pysyivät kaikki. Pinnan voitelin munalla ennen uuniin menoa. 200 astetta ja noin 15 min. Kunnes näyttää kypsiltä.

Hyviltä maistui ihan sellaisenaan, mutta kukin voi heittää väliin vielä lempimausteitaan. Salaattia, sinappia, ketsuppia, kuinka vaan.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: