Tämän pikku projektin tein nollabudjetilla, eli en tuhlannut siihen rahaa ostamalla  mitään tarveaineita. Toki kaappeja piti kaivella ja löytää materiaalit sieltä. Onneksi kaapeistani löytyy melkoisesti lankoja ja kankaita, eli oikeita värejäkin löytyi.

Kaikki alkoi punaisesta jakkarasta, jonka sain. Jakkara oli jo elämää nähnyt ja saanut jonkin verran naarmuja pintaansa. Olisihan jakkaran voinut maalata, mutta punainen väri oli juuri se mitää halusin ja päätin jättää maalaamisen tuonnemmaksi.

Punaisia sydämiä.

Ja eikun virkkaamaan. Virkkasin punaisella ja valkoisella seiskaveikalla pyöreän päälisen. Koska halusin päälisestä vielä pehmeämmän ja vähemmän venyvän, tein virkatun pyörylän alle pehmusteen.  Se syntyi jakkaran päälisen kokoisesta pyöreästä vanulevystä, jonka molemmille puolille laitoin samankokoisen fleecepyörylän. Nämä kolme osiota siksakkasin aivan reunasta kiinni toisiinsa.

Alle fleeceä ja levyvanua. Ja nauhat sidontaan.
Jakkara pehmeällä päälisellä.

Lopuksi ompelin vielä virkatun pyörylän kiinni pehmusteeseen. Samalla kiinnitin nauhat, joilla sain sidottua päälisen kiinni jakkaran jalkoihin.

Iloisia värejä.

Jakkara on matkalla rantasaunalle kuistille vilvoittelupenkiksi. Virkattu päällinen on pehmeä ja myös paljon lämpimämpi istua kuin vain maalattu puupenkki. Ja väri on juuri oikea. Saunasta löytyy muutakin pirteän punaista.

Join the Conversation

2 Comments

  1. Olen itsekin käyttänyt levyvanua, vaan se on painunut lyttyyn, eikä juuri enää pehmusta. Mistäköhän löytäisi tarpeeksi paksua ja kimmoisaa=

    Like

    1. Mm. Eurokankaassa on kolmea eri vahvuutta levyvanua, mutta eihän se paksuinkaan kauhean vahvaa ole. Toki siitä voi hyvin leikata useamman kerroksen, niinkin olen tehnyt. Tietysti voi vaikka uusiokäyttää vanhan patjan jos paksumpaa pehmustetta haluaa.:)

      Like

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: