2. joulukuuta
Pikkuruiset tonttupojat.

Tonttuja vilisee jo kaikkialla, noita joulupukin pikkuisia apulaisia.

Tässä tulee helppo ohje, jolla nopsaan saa tehtyä koko lauman pikkuisia pukin apulaisia vähällä vaivalla.

 

Ommellaan tonttukangassuikaleet vierekkäin.
Ommellaan “kynänmallisia” tonttuja.

Valitaan mieleisiä tonttukankaita. Halusin perinteisiä punanuttuja, joten valitsin punaista, housunharmahtavaa, ihonväristä ja mustaa kengiksi. Jokaista kankaasta leikataan suikale, kuinka korkeasti kutakin väriä pikkutontussa on. Suikaleet olivat pituudeltaan koko kankaan leveys. Nämä tontut ovat valmiina noin 15 cm korkeita. Kenkäosuus on saumanvaroineen noin kolme senttiä, muut enemmän. Mutta korkeudella ei ole niin väliä, kukin tekee omannäköisiään. Minun tontuillani oli musta kenkäsuikale, sitten  harmahtavat housut, sen päällä punainen nuttu, kasvojen osuus ja ylinpänä tonttulakki punaisesta.

Vielä silmät ja valmista tulee.
Iloinen tonttujoukko.

Suikaleet ommellaan yhteen, minä surautin ne saumurilla. Sitten saumanvarat silitetään. Sen jälkeen kangas taitetaan kahtia oikeat puolet vastakkain ja ommellaan kapeita terävähiippaisia tontuja. Täyttöaukko jääkengänpohjiin.

Ommellut tontut käännetään ja täytetään. Pohja ommellaan kiinni. Yhdellä ompeleella tontulle saa jalkovälin ja hosut muodostuvat. Nyt tarvitaan vielä silmät. Ne voi piirtää kangastussilla tai pikku pistolla lankaa.

Tontunvalmistuksen voi jättää tähänkin, ehkä kiinnittää vielä ripustuslenkin hattuun. Tai jatkaa vielä vähän. Minä tein piippurassista tonttuille kädet ja kiinnitin vielä lasiset karkkikepit tontun käsiin. Karkkikepeissä oli valmis ripustuslenkki, joten kiinnitin ripustusnauhan niihin. Nämä tonttupojat ovat makeannälkäisiä ja riippuvat kaksin käsin saaliissaan, makoisissa karkkitangoissa.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: