4. joulukuuta
Pihalinnut.

Tuli jotenkin  nostalginen fiilis ja päätin askarrella jotain vanhaa ja perinteistä. Lankaa kun minulta löytyy laatikkotolkulla, mieleen pulpahti villalankaiset punatulkut. Niitä olen askarrellut viimeksi varmaan 15-20 vuotta sitten, mutta koska kotoa niitä ei löytynyt ainuttakaan, nyt oli niiden aika.

Pyöritä kirjan avulla langasta pikku vyyhtejä.
KOlme samankokoista vyyhtiä.

Nämä ovat yksinkertaisia tehdä. Tarvitaan punaista, harmaata ja mustaa lankaa. Novitan 7 veljestä on toimiva lanka tähän. Toki muukin käy.

Langasta tarvitaan n. 25-30 cm pätkiä. Niitä on helppo tehdä kieputtamalla lankkaa kirjan ympäri. Tämä nipun voi jättää vyyhdiksi ja aukoa lenkit vasta lopuksi.

Taita musta vyyhti kahtia harmaan ympäri. Jätä sidontalanka taitokseen. Sido musta nippu harmaan vierestä tiukasti.
Sido punainen nippu keskeltä sidontalangalla, joka jäi mustan nipun väliin.

Musta pikku vyyhti taitetaan kaksinkerroin, niin että harmaa jää suorana väliin. Laita ylimääräinen sidontalanka mustan vyyhdin taitokseen. Solmi toisella sidontalangalla mustaan vyyhtiin solmu. Tässä muodostuu pää.

Punainen vyyhti solmitaan tiukasti keskeltä sidontalangalla, joka alussa jätettiin mustan taitoksen väliin.

Kaikki vyyhdit taitetaan “pyrstöönpäin” ja sidotaan kiinni pyrstön tyvestä. Talitintti muodostuu samoin.
Vielä nokat ja ripustuslanka.

Lopulta jokainen vyyhti taitetaan paikalleen ja sidotaan yhteen kolmannella langalla “pyrstön tyvestä”. Pyrstö leikellään siistiksi. Nokaksi kiinnitetään auringonkukan siemen tai jotain muuta. Minä tein nokan huovasta.

 

 

Talitiainen syntyy samalla tavalla, vaihtamalla tietenkin punainen lanka keltaiseen. Laita myös keltaiseen osioon pari mustaa lankaa sopivaan kohtaan, että saat vatsaraidan.

Tee vaikka koko parvi.

Näitä voikin sitten tehtailla koko parven vaikka pihapuun oksalle ilahduttamaan. Tai antaa pikku lahjoina.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: