20. joulukuuta 2017

Kaiken joulutohinan keskellä ehtii vielä tekemään pikku askartelun. Tarvikkeeksi tarvitaan tikkuaskeja, huopaa ja puuhelmiä puolikkaana. Sekä liimaa. Päälystetään tikkuaskit molemmin puolin huovalla. Minä valitsin ruskeaa huopaa. Puolikkaaseen puuhelmeen tehdään punaisesta kolmiosta tonttulakki. Puuhelmi lakkeineen liimataan askin päälypuolelle. Sitten ohuesta huovasta peitto tontulle. Peitto voi olla vähän iso, että sen saa mukavasti rypytettyä liiman avulla. Nyt […]

18. joulukuuta 2017

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa, varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen, järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa. Linnut kuuluvat jouluun, siinä yhdessä rakastetuimmassa joululaulussa ja muutenkin. Muistetaan myös luonnon lintusia talven keskellä. Joululaulu innoitti tekemään lumenvalkoisia lintuja. Tarvitaan vain massa- tai styroxpalloja ja höyheniä. Nokan saa kätevästi maalaamalla grillitikun kärjen mustaksi. Höyhenistä tehdään siivet ja pyrstö. Tetävä […]

17. joulukuuta 2017

Kohta tulee jo aika kantaa kuusi sisään, mutta vielä ehtii askartelemaan jotain laitettavaksi kuusen oksille. Minä saan usein pienen askartelukaverin, kun jotain ryhdyn puuhaamaan. Tämä askartelu onkin kiva, sillä se onnistuu niin isoilta kuin pienemmiltäkin.   Tarvitaan huopaa tai villakangasta, sellaista siis, joka on vähän paksumpaa eikä rispaa reunoistaan leikattaessa.   Leikataan 10 x 20 […]

12. joulukuuta 2017

Kuusi kuuluu jouluun, jossain muodossa ainakin, vaikkei sitä aitoa kuusta olohuoneeseensa tahtoisikaan. Siihen oikeaan kuuseen voi toki ripustaa pikkuisia kuusia koristeeksi. Kun alkuun pääsee, näitä askartelee reippaasti vaikka koko kuusen täyteen. Tarvitaan huopaa. Minä halusin vaaleaan kotiin sopivia lumikuusia, joten valitsin harmaata valkopilkullista huopaa, joka toiselta puolelta on valkoista. Toki vihreästä huovasta tulee myös suloisia. […]

10. joulukuuta 2017

Tämän päivän enkeli syntyy kierrättämälla vanhat takataskulliset farkut. Tai oikeastaan pekkä takatasku. Eikä tarvitse pelästyä jos kankaat ja ompelu kauhistuttavat, nyt ei tarvitse ommella.   Takatasku leikataan saksilla irti mahdollisimman läheltä saumaa. Ei siis tarvitse ratkoa saumoja auki. Enkelille tehdään vyötärö narulla, minä käytin lemppariani juuttinarua. Vielä rusetti vyötäröä korostamaan.   Yläosasta tulee siivet. Nyt […]

9. joulukuuta 2017

Joulu on lasten juhlaa. Ja ainakin minulle suuri osa joulun tunnelmaa tulee lasten riemusta ja ilosta. Niinpä tykkäänkin väkertää joulukalentereita ja muita pikku yllätyksiä ennen varsinaista h-hetkeä, aattoa. Nämäkin pikku poroset olivat aamulla odottamassa , kuinka nopsaan uniset silmät ne huomaavat. Piirsin kartongille vapaalla kädellä poron, jota sitten käytin “muottina” muita poroja tehtäessä. Saa tehtyä […]

4. joulukuuta 2017

Tuli jotenkin  nostalginen fiilis ja päätin askarrella jotain vanhaa ja perinteistä. Lankaa kun minulta löytyy laatikkotolkulla, mieleen pulpahti villalankaiset punatulkut. Niitä olen askarrellut viimeksi varmaan 15-20 vuotta sitten, mutta koska kotoa niitä ei löytynyt ainuttakaan, nyt oli niiden aika. Nämä ovat yksinkertaisia tehdä. Tarvitaan punaista, harmaata ja mustaa lankaa. Novitan 7 veljestä on toimiva lanka […]

3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen aventti- aika sytyttää ensimmäinen kynttilä. Minä kierrätysaskartelin astian adventtikynttilälle. Helppoa ja nopeaa. Valitasin vanhan neuletakin, joka oli jo menossa kierrätykseen. Tarvitaan myös lasipurkki. Leikkasin takin hihasta hieman lasipurkkia pidemmän pätkän. Koska hiha oli vähän turhan leveä, kavensin hihaa hieman saumurilla, niin että putki oli suunnilleen lasipurkin kokoinen. Sitten vain purkki hihaan. Laitoin vielä narua […]

2. joulukuuta 2017

Tonttuja vilisee jo kaikkialla, noita joulupukin pikkuisia apulaisia. Tässä tulee helppo ohje, jolla nopsaan saa tehtyä koko lauman pikkuisia pukin apulaisia vähällä vaivalla.   Valitaan mieleisiä tonttukankaita. Halusin perinteisiä punanuttuja, joten valitsin punaista, housunharmahtavaa, ihonväristä ja mustaa kengiksi. Jokaista kankaasta leikataan suikale, kuinka korkeasti kutakin väriä pikkutontussa on. Suikaleet olivat pituudeltaan koko kankaan leveys. Nämä […]

1. joulukuuta 2017

Joulukuu on alkanut ja viimeistään nyt alkaa päivien laskeminen jouluun. (Todellisena jouluihmisenä tosin olen aloittanut joulun odotuksen jo aikaa sitten 😀 ) On siis joulukalenterin aika. Tuntuu, että tänä jouluna jokainen haluaa seinälleen tonttuoven. Söpöjähän nuo ovatkin. Meillä on jo vuosien ajan jouluun kuulunut “tonttuovi meidän tapaan”. Tämä tonttuovi ei ole vain aukeamaton ovi seinässä, […]