19. joulukuuta 2017

Monestii olen kuullut, että englantilaista hedelmäkakkua pidetään jotenkin “hankalana” ja moni arastelee sen tekemistä. Paljon myyjäisiä kiertäneenä väitän, että sieltä myyntipöydistä ne ensimmäisinä katoavat. Kertooko tämäkin siitä, että itse sitä ei tahdota valmistaa, mutta mielellään joulupöytään se otetaan. Minusta se on helppo ja yksinkertainen ja antaa tilaa soveltaa, sellaisesta minä tykkään. Jos kaapista ei löydy […]

15. joulukuuta 2017

Joulun herkkuihin kuuluu myös luumu. Jos joulutorttuja on jo tullut syötyä tarpeeksi, niin tehdään luumusta jotain muuta. Kuten kääretorttu jouluisella mausteella. POHJA 4 munaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl  vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta) 1/2 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 1/2 tl piparkakkumaustetta Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada […]

8. joulukuuta 2017

Leivotaanpa kakku. Vaikka viikonlopun iloksi, joulun makua pitkin kuukautta. Tai sitten pakkaseen odottamaan joulunpyhiä ja helpottamaan kiireitä silloin. Tämä kakku kestää pakastuksen hyvin. Ainekset 2 munaa 3 dl sokeria 175 g sulatettua voita tai margariinia 1 purkki kermaviiliä tai piimää, hapanta kermaa, rahkaa, jogurttia. Oikeastaan mikä tahansa hapanmaitotuote käy. Tällä kakulla voi siis helposti tyhjentää […]

Hiirenkorvia.

Minä odotan jo niin kovasti kevättä ja ensimmäisiä hiirenkorvia puiden oksilla. Näihin ajatuksiin sopii hyvin hiirikakku hiirenkorvalla olevien oksien somistamana. Hiirulaisen korvia kahdella tapaa. Ehkä pitäisi hakea ulkoa joitakin koivun oksia maljakkoon sisälle ja kasvattaa ne ensimmäiset hiirenkorvasilmut sisällä. Helpottaisikohan se yhtään kevään odotusta. Ehkä tuo sade ulkona tekee osansa ja sulattaa noita viimeisiä lumia […]

Ruisnappeja

Meillä tykätään ruisleivästä, varrasleivästä ja ruisnapeista. Usein kuulee pyynnön “saanko kuivaa leipää” tai “raps-raps-leipää”. Kaikille kuivan ja vähemmänkin kuivan ruisleivän ystäville tulee tässä superhelppo makupala. Meillä pikkuneiti kolme vuotta leipoo näitä, koska tämä on myös hauskaa puuhaa, kun saa kaulita ja ottaa muotilla. On myös paljon helpompaa kuin piparitaikinan käsittely, siitähän joka lapsi tykkää. Tämäkin […]

Laskiaistiistaita

Nytpä on kaikki leivontaherkkupäivät melkoisen lähellä toisiaan. Runebergin päivästä kun päästiin ja kaikki tortut saatiin syötyä, niin on jo laskiaispullan vuoro. Ja taasen on leivonnainen, joka jakaa syöjät ainakin kahteen sakkiin. Hilloa vai mantelimassaa? Jos minulta kysytään, niin vastaus on, ei kumpaakaan. Mieluiten pelkkää vaniljajäätelöä, se on ehdoton suosikkini. Mukava siivu vain jäätelöstä ja se […]

Hyvää Runebergia

Maukasta Runebergin päivää! Tänään on siis ihan pakko leipoa. Tai ei muiden ole, kuin minun. Ja tänään leivotaan noita leivonnaisia, joita ei sitten vuoden muina päivinä tulekaan tehtyä. Miksi ei, sitä en tiedä. Ehkä ne vaan unohtuvat.   Hyviä kyllä ovat ja ansaitsisivat tulla syödyksi useammankin kerran vuodessa. Näihinkin kuuluu monta eri koulukuntaa, ollakko punssia […]

Riisimuroherkkuja

Joskus tarvitaan herkkuja ihan vaan naposteltavaksi tai yllärivieraille. Uunin kanssa leipomiseen ei ehkä ole aikaa tai ei vaan huvita. Tehdäänpä herkut sitten muuten. Tämä on tosi helppoa, ja ohjeisiinkin tulee pari vaihtoehtoa: Kummassakin sama valmistustapa, rasva sulatetaan ja loput aineet sekoitetaan siihen, viimeisenä riisimurot. Joko levitetään tiiviisti paineltuna leivnpaperille ja leikataan palasiksi kun on kovettunut […]

Luukku numero 23

Jouluaatto kolkuttelee jo aivan oven takana. Vielä yksi yö ja odotettu päivä saapuu. Minä huomaan joka syksy suunnittelevani lähes miljoona asiaa, joita olisi jouluksi kiva toteuttaa. Toiset ovat pieniä toiset isompia. Hyvin paljon toteutanki, mutta joka joulu huomaaan, ettten vain yksinkertaisesti ehdi kaikkea. Osan suunnitelmistani ehdin onneksi unohtamaankin. Mutta ei ne tekemiset ole kaikki kaikessa. […]

Luukku numero 12

Taatelikakku…. Voisiko olla perinteisempää joulukakkua. Tätäkin kakkua tehdään monella eri tavalla. Pehmeistä taateleista ja monilla lisukkeilla. Mutta minä luotan taatelikuutioon ja perinteiseen ihanan makeaan, sileään kakkuun. Vähän aikaa kakun valmistus vaatii, mutta jos siinä sivussa puuhaa jotain mukavaa, niin taatelit kiehuvat pehmeiksi hetkessä. AINEKSET 1 1/2 dl vettä 1 pkt taateleita (250 g) 200 g […]