Kangaskasseja

Vanhoja kanavatöitä löytyy kirppareilta ja käsillätekijöiden varastoista. Enää ne eivät ehkä innosta kehystettyinä seinällä, mutta niistä voi tuunata kaikkea kivaa. Tyynyihin ne käyvät hyvin somistukseksi,mutta jos sekin tuntuu ettei passaa sisustukseen, niin silloin kassi on manio vaihtoehto. Kasseja tarvitaan aina. Kassin voi tehdä itselleen tai antaa kaverille. Kassia voi käyttää lahjakassina ja laittaa jotain sisälle […]

Sukantekijän kakku

Joskus sitä saa olla osallisena kakussa, vaikka ei itse kakkua leipoisikaan. Nämä koristeet menivät ahkeran neulojan juhlakakkujen päälle. Koska sukkia tulee häeltä melko hyvää tahtia, kakunkin päälle tahdottiin sukka. Sukkakoriste on aloituskakun päällä, muihin kakkuihin tulee lankakeriä. Koristeet on valmistettu sokerimassasta näpertelemällä. Sukkaan painelin silmukkakuvion coctailtikulla. Sukkapuikot ovat pelkää sokerimassaa. Tukitikkua ei tarvita, kun puikot […]

Tupsupipo

Tulihan se kunnon talvi lumineen. Se vaatii oikeat varusteet. Meidän aina pinkkiin puketuva neitonen valitsikin itselleen vaaleansinisen haalarin prinsessa Elsan tyyliin. Kaappi on pullollaan vaaleanpunaisia pipoja, mutta ei ainuttakaan sinistä. Eipä muuta kuin valmistamaan. Tämä pipo valmistuu nopeaan suorakaitaleesta. Sopiva sininen lanka löytyi, tyttömäisellä kimalteella varustettuna. Puikkosuositus oli 3,5. En valinnut puikkoja vaan 3,5 virkkuukoukun. […]

Vadelmakakkua

Tämän päivän kaikkien ihanien trendikakkujen joukossa perinteinen kermakku puolustaa kyllä vahvasti paikkaansa. Sen huomaa siitä, että se kermakakku hupenee pöydässä melkoista tahtia, eli maistuu useampaan suuhun. Itsekin tykkään kokeilla uusia tekniikoita ja makuja, mutta silti pidän vanhoista perinteisistä ja selkeitä makuja sisältävistä kakuista. Tässä esimerkkinä vadelmakermakakku. tavallinen vaalea kakkupohja, välissä vatkattua oikeaa kermaa ja vadelmahilloa, […]

Virkattu joulukuusi

Se olisi sitten jo Nuutin-päivä. Olisiko nyt sitten viimeistään vietävä kuusi ulos ja luovuttava joulustakin. Minä aloitin puuhastelemaan kuusen parissa joululomalla ja jatkoin sitä aina sopivassa rakosessa. Kasvatin siis omaa ensi vuoden joulukuustani. Virkkaamalla. Ei tarvittu vettä ja lannoitetta. Tämä kuusi rakentuu pala palalta pikkuhiljaa. Mutta koska puuhaa ja tehtävää riittää muutakin, saa tämä kuusi […]

Kakkujuhlaa vol.2

Täytekakku on kakkujuhlien ikisuosikki ja puolustaa hyvin paikkaansa kaikkien “nykykakkujen” joukossa. Monet tuskailevat kakkuohjan onnistumisen kanssa, minusta sen onnistuminen on helppoa, kunhan paistaa kypsäksi, mutta ei anna palaa. Kokeilen kakun kypsyyttä aina puisella grillitikulla siinä vaiheessa kun kakku alkaa näyttää kypsältä. Kelloa en koskaan muista katsoa kakkua uunniin laittaessani, mutta väliäkös niillä minuuteilla, kun omalla […]

Kakkujuhlaa

Joulu on ollut yhtä herkuttelun juhlaa, samoin uusi vuosi. Meillä vuoden lopulle osuu vielä parit syntymäpäivät, niin että kakuteltu on! Yhden kakkupöydän teemana oli punavalkoiset karkkikepit, niitä kun joulukoristelaatikosta löytyi kiva nippu. Olen ommellut niitä erilaisista punavalkoisista raitakankaista useampanakin vuonna. Mutta ne ovat mielestäni suloisia ja jouluisia. Kakku sai muotonsa suoraan karkkikepistä. Sisällä on gluteeniton […]

Väriä joulun pyhiin

Kun joulutohinat rauhoittuvat ja tulee se rauhallinen hetki, missä lapset perehtyvät saatuihin joululahjoihin, joku tarttuu uuteen kirjaan ja suklaarasiaan, niin minä yleensä teen käsitöitä. Niin tänäkin jouluna. En tiedä, mikä värin kaipuu minuun iski, kun iski hinku  tehdä niin riemunkirjava tyttönen, ettei se lainakaan näytä “minulta”. Mutta toisaalta, meillä on joulun ajan seikkaillut Tippe-tonttu, joka […]

23. joulukuuta

Jouluaatto on jo lähellä. Vielä ehtii puuhaamaan kaikkea pientä kivaa. Valmistamaan vaikka aaton herkuksi iki-ihanaa fudgea. Minä tykkään. Fudge on siitä ihanaa, että sitä voi tuunata oman makunsa mukaan ihan rajattomasti. Tällä kertaa työn alla oli mantelivalkosuklaa-fudge. Mantelihan sopii mitä mainioimmin jouluun. Ja tietysti itse fudgekin. Kattilaan mitataan: 1,5 dl kuohukermaa 1,5 dl sokeria 1 […]

22. joulukuuta

Minä rakastan minimaailmaa ja kaikenlaisia pieniä yllättäviä kauniita katseltavia. Asetelmia myös. Siksi jouluisin rakennan asetelman jos toisenkin katseltavaksi ja ilahduttamaan. Vuosien varrella tämä alkaa jo vähän ryöstäytyä käsistä, sillä kun sitä haluaisi pystyttää vanhan tutun asetelman omalle paikalleen ja sitten kuitenkin tahtoo tehdä myös jotain uutta. Asetelmien määrä vaan tuppaa lisääntymään. No haittaako tuo, ei […]