Virkattu joulukuusi

Se olisi sitten jo Nuutin-päivä. Olisiko nyt sitten viimeistään vietävä kuusi ulos ja luovuttava joulustakin. Minä aloitin puuhastelemaan kuusen parissa joululomalla ja jatkoin sitä aina sopivassa rakosessa. Kasvatin siis omaa ensi vuoden joulukuustani. Virkkaamalla. Ei tarvittu vettä ja lannoitetta. Tämä kuusi rakentuu pala palalta pikkuhiljaa. Mutta koska puuhaa ja tehtävää riittää muutakin, saa tämä kuusi […]

4. joulukuuta 2017

Tuli jotenkin  nostalginen fiilis ja päätin askarrella jotain vanhaa ja perinteistä. Lankaa kun minulta löytyy laatikkotolkulla, mieleen pulpahti villalankaiset punatulkut. Niitä olen askarrellut viimeksi varmaan 15-20 vuotta sitten, mutta koska kotoa niitä ei löytynyt ainuttakaan, nyt oli niiden aika. Nämä ovat yksinkertaisia tehdä. Tarvitaan punaista, harmaata ja mustaa lankaa. Novitan 7 veljestä on toimiva lanka […]

Virkattu kesämyssy

Aurinko paistaa ja antaa vahvasti vinkkejä, että kevät ja kesä ovat tulossa. Mikäs sen mukavampaa. Lisääntyvä lämpö saa käsityötkin vaihtumaan kesäisimpiin. Minun virkkuukassissani on matkassa mukana kulkenut nyt vähän aikaa villalangan sijasta viskoosi/puuvilla-sekoitelanka. Novitan tuotantoa, Brilla-niminen, mutta saattaapi olla vanha lanka, jota ei enää saa. Kuitenkin kiva vähän kiiltävä lanka. Lopputulos oli tästä langasta sellainen […]

Unipupuja

Useasti käy niin, että tarkoituksena on tehdä jokin yksittäinen käsityö. Mutta kun tuote valmistuu, jostain kumman syystä tulee tehtyä toinen ja kolmas ja niin. Näitäkin unipupuja valmistui sitten hieman useampi. Lankana on käytetty Novitan- Miamia, koukku 3,5. Päässä on täytteenä vanua, samoin käsissä hieman. Korvat ovat kaksinkertaiset, ilman mitään täytettä. Pupun päähän ei ole mitään […]

Arvontaa ystävälle

Huomenna on ystävänpäivä, se virallinen. Mielestäni ystävänpäivä on kylläkin ihan joka päivä. Ystävää voi ilahduttaa pienillä teoilla silloin kun hetki on sopiva, ei siihen tarvita välttämättä mitään merkkipäivää. Mutta kiva päivä on myös tuo 14.2. Koska olen ollut hyvin huonomuistinen ja olen unohtanut arpoa edellisen arvonnan voittajan, teen sen nyt ja sen kunniaksi pistän käyntiin […]

Laskiaistiistaita

Nytpä on kaikki leivontaherkkupäivät melkoisen lähellä toisiaan. Runebergin päivästä kun päästiin ja kaikki tortut saatiin syötyä, niin on jo laskiaispullan vuoro. Ja taasen on leivonnainen, joka jakaa syöjät ainakin kahteen sakkiin. Hilloa vai mantelimassaa? Jos minulta kysytään, niin vastaus on, ei kumpaakaan. Mieluiten pelkkää vaniljajäätelöä, se on ehdoton suosikkini. Mukava siivu vain jäätelöstä ja se […]

IKEA:n tuliaisia

Tulipa poikettua pikkuneidin kanssa IKEA:ssa ja kärryyn hyppäsi pehmo-osastolta Punahilkka ja nalle. Söpöisiähän nuo ovat ihan noinkin, mutta kun pukeminen on neidin lempipuuhia, niin täytyihän näidenkin saada jotain irrotettavaa päälleen. Minä tykkään virkatuista vaatteista nukeilla ja pehmoilla kahdesta syystä. Ensinnäkin en koskaan varsinaisesti tee niitä, tai siis kuluta aikaa ensisijaisesti niiden tekemiseen, vaan ne syntyvät […]

Pakkaskukkia

Aloitin viime kesänä kukkaviltin, josta piti tulla riemunkirjava, monen värisine kukkineen. Jotenkin en vain löytänyt mieleistäni väriyhdistelmää ja aloin virkata sinisävyisiä kukkia. Peitto jäikin sitten kesken syksyn tullen. Kukan malli muodstui lopulta päässäni, kun selasin kaikenlaisia erilaisia kukkamalleja. Kaikki mallit kun ei välttämättä sovi suoraan jokaisen virkkaustyyliin. Ja taidan olla omien töiden suhteen olla vähän […]

Villahousut pakkaselle

Nyt on pakkasta, riittävästi, ainakin minun mielestäni. Vaikka tuo pakkanen tuntuu hyydyttyvän kaikkea vähän joka puolella, niin lämpimällä pukeutumisella voi ainakin yrittää suojata itseään ja läheisiään. Minäkin kudoin villahousut, en itselleni sentään, mutta suloiselle pikkuneidille. Nämä villahousut ovat aivan yksinkertaiset, vain sileää neuletta. Juju piilee takamuksessa olevassa hymyilevässä monsterinaamassa. Housut aloitetaan vyötäröresoorista alaspäin. Lankana minulla […]