12. joulukuuta

Kun joulu lähestyy, sitä kaivelee joulukoristelaatikoita. Ja takuulla sieltä löytyy jo parhaat päivänsä nähneitä koristeita. Jouluihmisenä minulla on pienoisia vaikeuksia heittää niitä surutta roskiin. Mutta ainahan niitä voi vähän tuunata. Nyt tarvitaan tarpeettomia kuusenpalloja. Pikku viatkaan ei haittaa. Esimerkkipallostani puuttui ripustuslenkki ja taitaa olla tipahtanut lattiallekin, kun kyljessä on lommo. Mutta ei haittaa. Lisäksi tarvitaan […]

8. joulukuuta

Talvella täytyy huolehtia pikkuisista ystävistämme, linnuista. Ne ilahduttavat meitä pihalla. Miksipä ei voisi tehdä pikkuisia ystäviä ilahduttamaan myös sisälle vaikka kuusen oksalle. Näiden pikkulintujen juju on niiden jaloissa, pikkuisissä pyykkipojissa. Niiden avulla tipuset voivat lennähtää istumaan vaikka kuusen oksalle. Tein paperille kaavan linnun sivuprofiilista, voi tehdä millaisen haluaa. Valitsin sopivan kankaan, ohuen, koska nämä lintuset […]

Sininen tilkkupeitto

Tämä sinisävyinen peitto meni pikkumiehen sängyn päälle. On jo jokunen aika sitten tehty. Kuva vaan sattui putkahtamaan esiin valokuvia selatessa.     Peitto on tehty melko suurista suorakaide palasista ja tarkoitus oli, että peitto näyttäisi siltä, että palat eivät ole mitenkään järjestyksessä. Jonkinlaisen järjestyksen niihin kuitenkin sain aikaiseksi, en oikein osaa olla järjestelemättä. Mutta ihan […]