11. joulukuuta 2017

Tekipä mieli tehdä lisää enkeleitä. Tai toisaalta voihan tämä olla lumipukuun sonnustautunut tonttukin. Punaisesta langasta tehtynä oikea tonttu onkin, tai harmaasta. No, kukin päättäköön itse. Helppoa virkkuuta joka tapauksessa.   Hahmon perustana on ympyrä. Minulla oli 3,5 mm koukku jasille sopiva lanka.(Novitan Miami) Aloituslenkkiin virkataan 12 pylvästä ( ensimmäinen pylväs on 3 ketjusilmukkaa).Kierros suljetaan piilosilmukalla. […]

Kalevala CAL-osa7-Lemminkäinen

KALEVALA- KUUDESKOLMATTA RUNO Kulki tietä pikkaraisen, tuli Pohjolan pihalle. Aita oli rautainen rakettu, teräksinen tarha tehty, sata syltä maaemähän, tuhat syltä taivosehen, keihä’illä seivästetty, maan maoilla aiastettu, käärmehillä kiinnitetty, sisiliskoilla si’elty: heitty hännät häilymähän, pääkurikat kuilumahan, päät vankat vapajamahan, päät ulos, sisähän hännät. Se on lieto Lemminkäinen jo tuossa ajattelevi: “Niin on, kuin sanoi emoni, […]

Virkattu kesämyssy

Aurinko paistaa ja antaa vahvasti vinkkejä, että kevät ja kesä ovat tulossa. Mikäs sen mukavampaa. Lisääntyvä lämpö saa käsityötkin vaihtumaan kesäisimpiin. Minun virkkuukassissani on matkassa mukana kulkenut nyt vähän aikaa villalangan sijasta viskoosi/puuvilla-sekoitelanka. Novitan tuotantoa, Brilla-niminen, mutta saattaapi olla vanha lanka, jota ei enää saa. Kuitenkin kiva vähän kiiltävä lanka. Lopputulos oli tästä langasta sellainen […]

4. joulukuuta

Tässä tulee maailman nopein ja helpoin tähti. Tämää on niin nopea, että näistä ehtii väsätä vaikka kuinka pitkän tähtinauhan kuusta kiertämään jouluun mennessä. Tai vaikka kodin kattoon tai ikkunaan. Puuvillalanka on ehdoton lempparimateriaali virkkauksessa, mutta nyt ajattelin kokeilla vähän rouheampaa materiaalia, juuttinarua. Juuttinarulla tähdistä tulee melkoisen rustiikkisia verrattuna valkoisiin puuvillatähtiin. OHJE: Pyöritä sormen ympärille lankalenkki, […]

Unipupuja

Useasti käy niin, että tarkoituksena on tehdä jokin yksittäinen käsityö. Mutta kun tuote valmistuu, jostain kumman syystä tulee tehtyä toinen ja kolmas ja niin. Näitäkin unipupuja valmistui sitten hieman useampi. Lankana on käytetty Novitan- Miamia, koukku 3,5. Päässä on täytteenä vanua, samoin käsissä hieman. Korvat ovat kaksinkertaiset, ilman mitään täytettä. Pupun päähän ei ole mitään […]

Laskiaistiistaita

Nytpä on kaikki leivontaherkkupäivät melkoisen lähellä toisiaan. Runebergin päivästä kun päästiin ja kaikki tortut saatiin syötyä, niin on jo laskiaispullan vuoro. Ja taasen on leivonnainen, joka jakaa syöjät ainakin kahteen sakkiin. Hilloa vai mantelimassaa? Jos minulta kysytään, niin vastaus on, ei kumpaakaan. Mieluiten pelkkää vaniljajäätelöä, se on ehdoton suosikkini. Mukava siivu vain jäätelöstä ja se […]

Hyvää Runebergia

Maukasta Runebergin päivää! Tänään on siis ihan pakko leipoa. Tai ei muiden ole, kuin minun. Ja tänään leivotaan noita leivonnaisia, joita ei sitten vuoden muina päivinä tulekaan tehtyä. Miksi ei, sitä en tiedä. Ehkä ne vaan unohtuvat.   Hyviä kyllä ovat ja ansaitsisivat tulla syödyksi useammankin kerran vuodessa. Näihinkin kuuluu monta eri koulukuntaa, ollakko punssia […]

IKEA:n tuliaisia

Tulipa poikettua pikkuneidin kanssa IKEA:ssa ja kärryyn hyppäsi pehmo-osastolta Punahilkka ja nalle. Söpöisiähän nuo ovat ihan noinkin, mutta kun pukeminen on neidin lempipuuhia, niin täytyihän näidenkin saada jotain irrotettavaa päälleen. Minä tykkään virkatuista vaatteista nukeilla ja pehmoilla kahdesta syystä. Ensinnäkin en koskaan varsinaisesti tee niitä, tai siis kuluta aikaa ensisijaisesti niiden tekemiseen, vaan ne syntyvät […]

Pakkaskukkia

Aloitin viime kesänä kukkaviltin, josta piti tulla riemunkirjava, monen värisine kukkineen. Jotenkin en vain löytänyt mieleistäni väriyhdistelmää ja aloin virkata sinisävyisiä kukkia. Peitto jäikin sitten kesken syksyn tullen. Kukan malli muodstui lopulta päässäni, kun selasin kaikenlaisia erilaisia kukkamalleja. Kaikki mallit kun ei välttämättä sovi suoraan jokaisen virkkaustyyliin. Ja taidan olla omien töiden suhteen olla vähän […]

Luukku numero 21

Jokainen, joka aikookin, on jo kirjoittanut joulupukille. Mutta kivoja viestijä kirjoitetaan ympäri vuoden. Tässä kiva kynä, jolla voi kirjoittaa vaikkapukille ensi vuonna tai käyttää sitä pitkin vuotta pikku viestien kirjoittamiseen. Lyijykynän ympärille virkataa kiinteitä silmukoita koko matkalle, niin että varsi peittyy. Sitten tullaan takaisinpäin virkkaamalla kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan. Joka kolmannen edellisen kerroksen ks:aan virkataan […]